Lääkäri: Uudet vaatteet kannattaa pestä ennen käyttöä

Lääkäri: Uudet vaatteet kannattaa pestä ennen käyttöä

25.05.2015

Vaikka kuinka tekisi mieli, kaupan upouusia vaatteita ei kannata vetäistä päälle samantien vaan mieluummin vasta kahden pesukerran jälkeen. Näin neuvoo brittiläinen ihotautilääkäri, joka tietää työnsä puolesta mistä puhuu.

Uudesta kaupalta tuoksuva toppi tai farkut houkuttelevat kyllä pantavaksi päälle samantien. Parempi on kuitenkin malttaa mielensä ja pestä vaatteet vähintään kerran ennen käyttöä, vinkkaa brittiläinen ihotautilääkäri Donald Belsito Wall Street Journalissa. Hän itse pesee vaatteet varmuuden vuoksi kahdesti.

Miksi uusia puhtaita vaatteita sitten pitäisi pestä? Varsinkin herkkäihoiselle uusissa vaatteissa saattaa olla monta eri ainetta, jotka aiheuttava allergisia reaktioita ja iho-oireita. Esimerkiksi vaatteista saattaa irrota väriaineita ja lisäksi vaatteissa voi olla formaldehydin jäämiä, sitä käytetään ehkäisemään rypistymistä ja homeen muodostumista.

Herkkäihoisella iho voi reagoida miten vain, mutta yleisimmät oireet ovat kutina, punoitus ja hilseily. Iho reagoi herkimmin sieltä, mistä se hikoilee eniten, eli vyötäröltä, kainaloista, kaulasta ja reisistä.

Bolsito myös muistuttaa, että emme voi koskaan tietää, kuka vaatetta on sovittanut kaupassa ennen meitä. Vaatteissa voi ihan hyvin olla jos minkälaisia ikäviä yllätyksiä, kuten tautien ja sairauksien aiheuttajia, täitä ja syyhypunkkeja. 


Takaisin


Kokemuksia? Lisää kommentti

Paljonko on yhteensä 1 + 2 + 3? (vastaus numerona)


Siirry alkuun